arvoitus
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
- kysymys tai tarina, jonka vastausta arvoituksen kuulija ei tiedä
- Turun varhaisvaiheet ovat vielä arvoitus.
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈɑrʋoi̯t̪us/
- tavutus: ar‧voi‧tus
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | arvoitus | arvoitukset |
| genetiivi | arvoituksen | arvoitusten arvoituksien |
| partitiivi | arvoitusta | arvoituksia |
| akkusatiivi | arvoitus; arvoituksen |
arvoitukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | arvoituksessa | arvoituksissa |
| elatiivi | arvoituksesta | arvoituksista |
| illatiivi | arvoitukseen | arvoituksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | arvoituksella | arvoituksilla |
| ablatiivi | arvoitukselta | arvoituksilta |
| allatiivi | arvoitukselle | arvoituksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | arvoituksena | arvoituksina |
| translatiivi | arvoitukseksi | arvoituksiksi |
| abessiivi | arvoituksetta | arvoituksitta |
| instruktiivi | – | arvoituksin |
| komitatiivi | – | arvoituksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | arvoitukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
arvoitus- | |
Etymologia muokkaa
Käännökset muokkaa
1. kysymys tai tarina, jonka vastausta arvoituksen kuulija ei tiedä
Liittyvät sanat muokkaa
Johdokset muokkaa
- adjektiivit: arvoituksellinen
Yhdyssanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 347. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.