Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

haltija (12)

  1. (oikeustiede) henkilö, jolla on hallintaoikeus tai tosiasiallinen hallinta kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen; ei välttämättä omistaja
    Jos autolla on rekisterissä sekä omistaja että haltija, haltija on verovelvollinen.
  2. haltia, luonnossa tai kodin piirissä vaikuttava uskomusolento

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhɑlt̪ijɑ/
  • tavutus: hal‧ti‧ja

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi haltija haltijat
genetiivi haltijan haltijoiden
haltijoitten
(haltijain)
partitiivi haltijaa haltijoita
akkusatiivi haltija;
haltijan
haltijat
sisäpaikallissijat
inessiivi haltijassa haltijoissa
elatiivi haltijasta haltijoista
illatiivi haltijaan haltijoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi haltijalla haltijoilla
ablatiivi haltijalta haltijoilta
allatiivi haltijalle haltijoille
muut sijamuodot
essiivi haltijana haltijoina
translatiivi haltijaksi haltijoiksi
abessiivi haltijatta haltijoitta
instruktiivi haltijoin
komitatiivi haltijoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo haltija-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

haltijakortti, haltijaosake, haltijapaperi, haltijavelkakirja

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  2. STT. (25.10.2013). "Haltia vai haltija?" Iltalehti. Viitattu 5.2.2014.