Katso myös: ironía, irónia
Wikipedia
Katso artikkeli Ironia Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

 
Ironia

Substantiivi muokkaa

ironia (12)[1]

  1. komedian laji, jossa sanoja käytetään päinvastaisen merkityksen ilmaisemiseen; esittää virheet hyvinä ominaisuuksina, arvottoman arvokkaana, moitteet kehuina

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈiroˌniɑ/
  • tavutus: i‧ro‧ni‧a

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ironia ironiat
genetiivi ironian ironioiden
ironioitten
(ironiain)
partitiivi ironiaa ironioita
akkusatiivi ironia;
ironian
ironiat
sisäpaikallissijat
inessiivi ironiassa ironioissa
elatiivi ironiasta ironioista
illatiivi ironiaan ironioihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ironialla ironioilla
ablatiivi ironialta ironioilta
allatiivi ironialle ironioille
muut sijamuodot
essiivi ironiana ironioina
translatiivi ironiaksi ironioiksi
abessiivi ironiatta ironioitta
instruktiivi ironioin
komitatiivi ironioine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ironia-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Kreik. eirõnei'a = kysely, pilanteko

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • ironia Kielitoimiston sanakirjassa
  • ironia Tieteen termipankissa

Puola muokkaa

Substantiivi muokkaa

ironia f.

  1. ironia

Liittyvät sanat muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12