Katso myös: Kokko, kökkö, Kökkö
Wikipedia
Katso artikkeli Kokko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kokko (1-A)

  1. suuri kasa puuta, joka on kerätty polttamista varten; iso nuotio
    Juhannuksena Virtasilla paloi rannassa komea kokko.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkokːo/
  • tavutus: kok‧ko

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kokko kokot
genetiivi kokon kokkojen
partitiivi kokkoa kokkoja
akkusatiivi kokko;
kokon
kokot
sisäpaikallissijat
inessiivi kokossa kokoissa
elatiivi kokosta kokoista
illatiivi kokkoon kokkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kokolla kokoilla
ablatiivi kokolta kokoilta
allatiivi kokolle kokoille
muut sijamuodot
essiivi kokkona kokkoina
translatiivi kokoksi kokoiksi
abessiivi kokotta kokoitta
instruktiivi kokoin
komitatiivi kokkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo koko-
vahva vartalo kokko-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

juhannuskokko, kokkojuhla, kokkotuli, kokkovalkea, pääsiäiskokko

Substantiivi muokkaa

kokko (1-A)

  1. (runokieli, vanhahtava) kotka
    Iski tulta Ilmarinen välähdytti Väinämöinen kolmella Kokon sulalla.
  2. (murteellinen) joissain murteissa merikotka

Etymologia muokkaa

Sanaa on arveltu kotka-sanan variantiksi. Toisaalta se voi olla johdos kokka-sanasta, ja merkitsisi ’nokallista’. Kirjakielessä sana esiintyy ensimmäisen kerran yhdyssanan osana vuoden 1642 Bibliassa ja itsenäisenä sanana vuonna 1669 Johannes Salmeniuksen onnittelurunossa.[1]

Aiheesta muualla muokkaa

  • kokko Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kaisa Häkkinen: Linnun nimi, s. {{{s}}}. Helsinki: Teos, 2004. ISB-951-851-013-X. 68–69, 73