kummitus
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
kummitus (39)
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈkumːit̪us/
- tavutus: kum‧mi‧tus
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kummitus | kummitukset |
| genetiivi | kummituksen | kummitusten kummituksien |
| partitiivi | kummitusta | kummituksia |
| akkusatiivi | kummitus; kummituksen |
kummitukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kummituksessa | kummituksissa |
| elatiivi | kummituksesta | kummituksista |
| illatiivi | kummitukseen | kummituksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kummituksella | kummituksilla |
| ablatiivi | kummitukselta | kummituksilta |
| allatiivi | kummitukselle | kummituksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kummituksena | kummituksina |
| translatiivi | kummitukseksi | kummituksiksi |
| abessiivi | kummituksetta | kummituksitta |
| instruktiivi | – | kummituksin |
| komitatiivi | – | kummituksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kummitukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
kummitus- | |
Etymologia muokkaa
Käännökset muokkaa
1. kuolleen ihmisen sielu
Liittyvät sanat muokkaa
Synonyymit muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- kummitus Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 347. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.