Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

lanta (9-J)

  1. kasvisravintoa syövän kotieläimen uloste
    Lenkkeilypolku on taas aivan hevosenlannassa.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈlɑnt̪ɑ/, [ˈlɑ̝n̪t̪ɑ̝]
  • tavutus: lan‧ta

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi lanta lannat
genetiivi lannan lantojen
(lantain)
partitiivi lantaa lantoja
akkusatiivi lanta;
lannan
lannat
sisäpaikallissijat
inessiivi lannassa lannoissa
elatiivi lannasta lannoista
illatiivi lantaan lantoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi lannalla lannoilla
ablatiivi lannalta lannoilta
allatiivi lannalle lannoille
muut sijamuodot
essiivi lantana lantoina
translatiivi lannaksi lannoiksi
abessiivi lannatta lannoitta
instruktiivi lannoin
komitatiivi lantoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo lanna-
vahva vartalo lanta-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

apulanta, hevosenlanta, kananlanta, karjanlanta, lannanajo, lannanlevitin, lannansyöjä, lantahuone, lantakasa, lantakouru, lantamulta, lantapatteri, lantatadikko, lantatalikko, lantatunkio, lantavarasto, lantavesi, lehmänlanta, lietelanta, luonnonlanta, makkilanta

Alakäsitteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • lanta Kielitoimiston sanakirjassa
  • lanta Tieteen termipankissa

Substantiivi muokkaa

lanta

  1. (murteellinen) alamaa

Etymologia muokkaa

saamen kielestä < skandinaavinen laina, vrt. ruotsin land[2]

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. {{{s}}}. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2. 380