Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

paakari (6)

  1. (murteellinen, yleiskielessä vanhahtava) leipuri
  2. (murteellinen, yleiskielessä vanhahtava) leipomo

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈpɑːkɑri/
  • tavutus: paa‧ka‧ri

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi paakari paakarit
genetiivi paakarin paakarien
paakareiden
paakareitten
partitiivi paakaria paakareita
paakareja
akkusatiivi paakari;
paakarin
paakarit
sisäpaikallissijat
inessiivi paakarissa paakareissa
elatiivi paakarista paakareista
illatiivi paakariin paakareihin
ulkopaikallissijat
adessiivi paakarilla paakareilla
ablatiivi paakarilta paakareilta
allatiivi paakarille paakareille
muut sijamuodot
essiivi paakarina paakareina
translatiivi paakariksi paakareiksi
abessiivi paakaritta paakareitta
instruktiivi paakarein
komitatiivi paakareine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo paakari-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

  • 1800-luvulla vanhemmasta rinnakkaismuodosta pakari, jolla on myös merkitys ’leivintupa’ ja josta ensimmäinen kirjakielinen maininta on vuodelta 1609 Ljungo Tuomaanpojan suomentamassa kaupunginlaissa < samanmerkityksisestä ruotsin sanasta bagare [1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Rinnakkaismuodot muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • paakari Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 848. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.