Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

riita (9-F)

  1. tavallisesti mielipide-eron aiheuttama sanasota, joka johtaa joskus molemminpuolisiin loukkauksiin ja tappeluun

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈriːt̪ɑ/, [ˈriːt̪ɑ̝]
  • tavutus: rii‧ta

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi riita riidat
genetiivi riidan riitojen
(riitain)
partitiivi riitaa riitoja
akkusatiivi riita;
riidan
riidat
sisäpaikallissijat
inessiivi riidassa riidoissa
elatiivi riidasta riidoista
illatiivi riitaan riitoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi riidalla riidoilla
ablatiivi riidalta riidoilta
allatiivi riidalle riidoille
muut sijamuodot
essiivi riitana riitoina
translatiivi riidaksi riidoiksi
abessiivi riidatta riidoitta
instruktiivi riidoin
komitatiivi riitoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo riida-
vahva vartalo riita-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

eturiita, ilmiriita, linjariita, oikeusriita, oppiriita, perheriita, puolueriita, rajariita, riidanaihe, riidanhalu, riita-asia, riitajuttu, riitakapula, riitakumppani, riitakysymys, riitapukari, riitapuoli, riitarahasto, riitasijoittaja, riitasointu, ristiriita, testamenttiriita, työriita

Aiheesta muualla muokkaa

  • riita Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 362. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.