Katso myös: Rokko

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

rokko (1-A)

  1. ihottumaa aiheuttavia virustauteja
  2. monille rokkotaudeille tunnusomainen märkärakkula

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈrokːo/
  • tavutus: rok‧ko

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rokko rokot
genetiivi rokon rokkojen
partitiivi rokkoa rokkoja
akkusatiivi rokko;
rokon
rokot
sisäpaikallissijat
inessiivi rokossa rokoissa
elatiivi rokosta rokoista
illatiivi rokkoon rokkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rokolla rokoilla
ablatiivi rokolta rokoilta
allatiivi rokolle rokoille
muut sijamuodot
essiivi rokkona rokkoina
translatiivi rokoksi rokoiksi
abessiivi rokotta rokoitta
instruktiivi rokoin
komitatiivi rokkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo roko-
vahva vartalo rokko-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Deskriptiivinen sana. Vastineita sukukielissä: karjalan rokko, lyydin rokko.[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

apinarokko, isorokko, lehmärokko, nokkosrokko, parvorokko, pikkurokko, rokkoepidemia, rokkotauti, rokkovirus, rokonarpi, rokonarpinen, tuhkarokko, tulirokko, vesirokko, vihurirokko, yskänrokko

-rokkoinen: tuhkarokkoinen, tulirokkoinen, vesirokkoinen, vihurirokkoinen

Aiheesta muualla muokkaa

  • rokko Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.