Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ryhti (5-F)

  1. tapa, kuinka ihminen (tai asia) kannattelee itsensä

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈryht̪i/, [ˈrʷyçt̪ːi]
  • tavutus: ryh‧ti

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ryhti ryhdit
genetiivi ryhdin ryhtien
(ryhtein)
partitiivi ryhtiä ryhtejä
akkusatiivi ryhti;
ryhdin
ryhdit
sisäpaikallissijat
inessiivi ryhdissä ryhdeissä
elatiivi ryhdistä ryhdeistä
illatiivi ryhtiin ryhteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ryhdillä ryhdeillä
ablatiivi ryhdiltä ryhdeiltä
allatiivi ryhdille ryhdeille
muut sijamuodot
essiivi ryhtinä ryhteinä
translatiivi ryhdiksi ryhdeiksi
abessiivi ryhdittä ryhdeittä
instruktiivi ryhdein
komitatiivi ryhteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo ryhdi-
vahva vartalo ryhti-
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

ryhtiliike, ryhtivika, ryhtivirhe

Aiheesta muualla muokkaa

  • ryhti Kielitoimiston sanakirjassa