Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

solttu (1-C)[1]

  1. (arkikieltä) sotilas

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈsolt̪ːu/
  • tavutus: solt‧tu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi solttu soltut
genetiivi soltun solttujen
partitiivi solttua solttuja
akkusatiivi solttu;
soltun
soltut
sisäpaikallissijat
inessiivi soltussa soltuissa
elatiivi soltusta soltuista
illatiivi solttuun solttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi soltulla soltuilla
ablatiivi soltulta soltuilta
allatiivi soltulle soltuille
muut sijamuodot
essiivi solttuna solttuina
translatiivi soltuksi soltuiksi
abessiivi soltutta soltuitta
instruktiivi soltuin
komitatiivi solttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo soltu-
vahva vartalo solttu-
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

solttupoika

Aiheesta muualla muokkaa

  • solttu Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-C