Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

sopu (1-E) (monikko sovut)

  1. riidaton tila osapuolen välillä
  2. saavutettu yhteisymmärrys jostain asiasta

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈsopu/, [ˈsʷo̞pu]
  • tavutus: so‧pu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sopu sovut
genetiivi sovun sopujen
partitiivi sopua sopuja
akkusatiivi sopu;
sovun
sovut
sisäpaikallissijat
inessiivi sovussa sovuissa
elatiivi sovusta sovuista
illatiivi sopuun sopuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi sovulla sovuilla
ablatiivi sovulta sovuilta
allatiivi sovulle sovuille
muut sijamuodot
essiivi sopuna sopuina
translatiivi sovuksi sovuiksi
abessiivi sovutta sovuitta
instruktiivi sovuin
komitatiivi sopuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo sovu-
vahva vartalo sopu-
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

epäsopu, naapurisopu, sopuhinta, sopujuoksu, sopuottelu, sopupeli, sopuratkaisu, sopusointu, sopusuhta

Idiomit muokkaa

  • sopu sijaa antaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • sopu Kielitoimiston sanakirjassa