äänne

Suomi

Substantiivi

äänne (48-J)

1. (fonetiikka, kielitiede) puhutun kielen pienin kvalitatiivinen rakenneosa

   Transkriptioissa äänteet kirjoitetaan hakasulkeisiin käyttäen kansainvälisiä symboleja.

Ääntäminen

• IPA: /ˈæːnːeˣ/
• tavutus: ään‧ne

Etymologia

oppitekoinen johdos

Käännökset

1. äänne

bulgaria: звук m. englanti: phone, sound heprea: נעים hollanti: geluid n. koltansaame: jiõn'nõk ranska: phone m., son m.

ruotsi: ljud saksa: Laut m. unkari: hang venäjä: звук m. viro: häälik

Liittyvät sanat

• allofoni
• bukkaali
• foneemi
• fonogrammi
• lingvaali
• nasaali
• oraalinen äänne
• ääni
• äännös
• ääntiö
• ääntö

Johdokset

• adjektiivit: äänteellinen
• verbit: äännellä

Yhdyssanat

hankausäänne, huuliäänne, kieliäänne, laideäänne, nasaaliäänne, nenä-äänne, suhuäänne, suuäänne, umpiäänne, äänneasu, äännefysiologia, äännehistoria, äännejoukko, äännejärjestelmä, äännekieli, äännekirjoitus, äännelaki, äänneluokka, äännemaalailu, äännenormi, äänneoppi, äännerakenne, äännesijaus, äännesubstituutio, äännevaihtelu, äännevirhe, äänneyhtymä, äänteenmukaus, äänteenmuutos, äänteensiirros, ääntämisoppi

Aiheesta muualla

• äänne Kielitoimiston sanakirjassa
• äänne Tieteen termipankissa