Wikipedia
Katso artikkeli Äänne Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

äänne (48-J)

  1. (fonetiikka, kielitiede) puhutun kielen pienin kvalitatiivinen rakenneosa
    Transkriptioissa äänteet kirjoitetaan hakasulkeisiin käyttäen kansainvälisiä symboleja.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈæːnneˣ/
  • tavutus: ään‧ne

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi äänne äänteet
genetiivi äänteen äänteiden
äänteitten
partitiivi äännettä äänteitä
akkusatiivi äänne;
äänteen
äänteet
sisäpaikallissijat
inessiivi äänteessä äänteissä
elatiivi äänteestä äänteistä
illatiivi äänteeseen äänteisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi äänteellä äänteillä
ablatiivi äänteeltä äänteiltä
allatiivi äänteelle äänteille
muut sijamuodot
essiivi äänteenä äänteinä
translatiivi äänteeksi äänteiksi
abessiivi äänteettä äänteittä
instruktiivi ääntein
komitatiivi äänteine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

oppitekoinen johdos[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

hankausäänne, huuliäänne, kieliäänne, nasaaliäänne, nenä-äänne, suhuäänne, suuäänne, umpiäänne, äänneasu, äännefysiologia, äännehistoria, äännejoukko, äännejärjestelmä, äännekieli, äännekirjoitus, äännelaki, äänneluokka, äännemaalailu, äännenormi, äänneoppi, äännerakenne, äännesijaus, äännesubstituutio, äännevaihtelu, äännevirhe, äänneyhtymä, äänteenmukaus, äänteenmuutos, äänteensiirros, ääntämisoppi

Aiheesta muuallaMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).