SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

äly (1)[1]

  1. kyky ajatella ja selvittää asioiden ja tapahtumien riippuvuussuhteita ja sisäisiä yhteyksiä

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈæly/
  • tavutus: ä‧ly

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi äly älyt
genetiivi älyn älyjen
partitiivi älyä älyjä
akkusatiivi äly;
älyn
älyt
sisäpaikallissijat
inessiivi älyssä älyissä
elatiivi älystä älyistä
illatiivi älyyn älyihin
ulkopaikallissijat
adessiivi älyllä älyillä
ablatiivi älyltä älyiltä
allatiivi älylle älyille
muut sijamuodot
essiivi älynä älyinä
translatiivi älyksi älyiksi
abessiivi älyttä älyittä
instruktiivi älyin
komitatiivi älyine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

  • Vanha suomen omaperäinen sana, jolla ei vastineita muissa kielissä, paitsi karjalassa
  • Mahdolliset vastineet muissa kielissä:
    • Luulajan saamen huomaamista ja havaitsemista tarkoittava sana
    • Komin vanhassa kielessä ymmärrystä, älyä ja malttia tarkoittava sana

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

ihmisäly, peliäly, tekoäly, tunneäly, älykortti, älykääpiö, älynlahja, älynvälähdys, älynväläys, älynystyrä, älypeli, älypää, älyvapaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • äly Kielitoimiston sanakirjassa
  • Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Äly. Kotimaisten kielten keskus

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1