aistimus
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
aistimus (39)
- aistintoiminne, aistien välityksellä koettu fysiologinen tai psyykkinen havainto t. tuntemus
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈɑi̯st̪imus/
- tavutus: ais‧ti‧mus
Taivutus muokkaa
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | aistimus | aistimukset |
genetiivi | aistimuksen | aistimusten aistimuksien |
partitiivi | aistimusta | aistimuksia |
akkusatiivi | aistimus; aistimuksen |
aistimukset |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | aistimuksessa | aistimuksissa |
elatiivi | aistimuksesta | aistimuksista |
illatiivi | aistimukseen | aistimuksiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | aistimuksella | aistimuksilla |
ablatiivi | aistimukselta | aistimuksilta |
allatiivi | aistimukselle | aistimuksille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | aistimuksena | aistimuksina |
translatiivi | aistimukseksi | aistimuksiksi |
abessiivi | aistimuksetta | aistimuksitta |
instruktiivi | – | aistimuksin |
komitatiivi | – | aistimuksine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | aistimukse- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
aistimus- |