Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

elatus (39)

  1. toimeentulo, ylläpito, elanto

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈelɑt̪us/
  • tavutus: e‧la‧tus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi elatus elatukset
genetiivi elatuksen elatusten
elatuksien
partitiivi elatusta elatuksia
akkusatiivi elatus;
elatuksen
elatukset
sisäpaikallissijat
inessiivi elatuksessa elatuksissa
elatiivi elatuksesta elatuksista
illatiivi elatukseen elatuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi elatuksella elatuksilla
ablatiivi elatukselta elatuksilta
allatiivi elatukselle elatuksille
muut sijamuodot
essiivi elatuksena elatuksina
translatiivi elatukseksi elatuksiksi
abessiivi elatuksetta elatuksitta
instruktiivi elatuksin
komitatiivi elatuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo elatukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
elatus-

Etymologia muokkaa

Sana on johdos verbistä elättää, joka puolestaan on johdettu ikivanhasta verbistä elää.[1] Substantiivin ensiesiintymät suomen kirjakielessä sisältyvät 1544 julkaistuun Mikael Agricolan Rucouskiriaan ja 1540-luvulle ajoitettuun Westhin koodeksiin Agricolan tekstistä Käsikirja ja Messu.[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

elatusaine, elatusapu, elatusmaksu, elatustuki, elatusvelvollinen, elatusvelvollisuus

Aiheesta muualla muokkaa

  • elatus Kielitoimiston sanakirjassa

Viro muokkaa

Substantiivi muokkaa

elatus (gen elatuse, part elatust)

  1. elatus, elanto, toimeentulon hankkiminen

Liittyvät sanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • elatus Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)

Viitteet muokkaa

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 111. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 38. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.