Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

huippu (1-B)[1]

  1. korkein kohta
    Vuoren huippu on 1 700 metriä vedenpinnan yläpuolella.
  2. korkein aste, korkein saavutus
    Hän on alansa huipulla.
  3. alansa paras ihminen
    Hän on alansa huippu.
  4. äärimmäisin kohta, äärikohta
    Sehän on hulluuden huippu!
  5. paras kohta, uran tms. huipentuma

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈhui̯pːu/
  • tavutus: huip‧pu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi huippu huiput
genetiivi huipun huippujen
partitiivi huippua huippuja
akkusatiivi huippu;
huipun
huiput
sisäpaikallissijat
inessiivi huipussa huipuissa
elatiivi huipusta huipuista
illatiivi huippuun huippuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi huipulla huipuilla
ablatiivi huipulta huipuilta
allatiivi huipulle huipuille
muut sijamuodot
essiivi huippuna huippuina
translatiivi huipuksi huipuiksi
abessiivi huiputta huipuitta
instruktiivi huipuin
komitatiivi huippuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo huipu-
vahva vartalo huippu-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

todennäköisesti vanha germaaninen laina[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

huippu-urheilija, huippuarvo, huippuhyvä, huippuimuri, huippujännite, huippujännittävä, huippukausi, huippukohta, huippukokous, huippukulma, huippukunto, huippukuormitus, huippukurssi, huippukyky, huippulukema, huippuluku, huippuluokka, huippulämpökeskus, huippumies, huippumuodikas, huippunimi, huippunopeus, huippupelaaja, huippusaavutus, huippusointu, huippusuoritus, huippusävel, huipputapaus, huipputaso, huipputeho, huipputehokas, huipputekijä, huipputekniikka, huipputulos, huippututkimus, huipputylsä, Huippuvuoret, huippuälykäs, hännänhuippu, kuormitushuippu, lumihuippu, mastonhuippu, ruuhkahuippu, suhdannehuippu, tunturihuippu, tunturinhuippu, tuotantohuippu, vuorenhuippu

Aiheesta muualla muokkaa

  • huippu Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-B
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.