ihra
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈihrɑ/
- tavutus: ih‧ra
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ihra | ihrat |
| genetiivi | ihran | ihrojen (ihrain) |
| partitiivi | ihraa | ihroja |
| akkusatiivi | ihra; ihran |
ihrat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ihrassa | ihroissa |
| elatiivi | ihrasta | ihroista |
| illatiivi | ihraan | ihroihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ihralla | ihroilla |
| ablatiivi | ihralta | ihroilta |
| allatiivi | ihralle | ihroille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ihrana | ihroina |
| translatiivi | ihraksi | ihroiksi |
| abessiivi | ihratta | ihroitta |
| instruktiivi | – | ihroin |
| komitatiivi | – | ihroine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ihra- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
Sanalle löytyy vastineita itäisistä lähisukukielistä ja se on vanha germaaninen laina.[2] Ensimmäinen suomenkielinen kirjallinen maininta sanasta on vuodelta 1637 Ericus Schroderuksen tulkkisanakirjassa Lexicon Latino-Scondicum.[3]
Käännökset muokkaa
Liittyvät sanat muokkaa
Yhdyssanat muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- ihra Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 249. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
- ↑ Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 66. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.