Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

jono (1)[1]

  1. peräkkäin järjestyneiden ihmisten tai muiden alkioiden joukko
    Peräkkäin järjestyneet ihmiset muodostavat jonon.
    Ihmiset odottavat jonossa.
  2. muodostelma tai tilanne jossa jonotetaan jotain; myös odotusaika
    somalialaisten perhesidehakemusten jono
    Kelassa jono asumistukinumeroon oli aamulla 9 minuuttia 44 sekuntia.
  3. (sodankäynti) ryhmittymismuoto, jossa sotilaat ovat peräkkäin noin askelen päässä toisistaan

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈjono/
  • tavutus: jo‧no

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi jono jonot
genetiivi jonon jonojen
partitiivi jonoa jonoja
akkusatiivi jono;
jonon
jonot
sisäpaikallissijat
inessiivi jonossa jonoissa
elatiivi jonosta jonoista
illatiivi jonoon jonoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi jonolla jonoilla
ablatiivi jonolta jonoilta
allatiivi jonolle jonoille
muut sijamuodot
essiivi jonona jonoina
translatiivi jonoksi jonoiksi
abessiivi jonotta jonoitta
instruktiivi jonoin
komitatiivi jonoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo jono-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

autojono, avojono, jonoteoria, jonovuoristo, kolmijono, leikkausjono, leipäjono, lukujono, nelijono, normaalijono, parijono, ruokajono, soppajono, taksijono, tunturijono, vaarajono, vaunujono, vuorijono

Aiheesta muualla muokkaa

  • jono Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1