Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

julkisoikeus (40) (ei monikkoa)

  1. (oikeustiede) oikeustieteen klassisessa jaottelussa toinen haara, joka tutkii julkista valtaa käyttävien toimijoiden (esim. valtion ja kuntien) ja yksityistä valtaa käyttävien toimijoiden (esim. luonnollisten henkilöiden ja yritysten) välisiä oikeussuhteita
    Klassisessa jaottelussa oikeus erotellaan julkisoikeuteen ja yksityisoikeuteen, koska ensimmäinen tutkii maan sisällä julkista valtaa käyttävien eli esimerkiksi valtion ja kuntien oikeussuhteita yksityisiin toimijoihin eli esimerkiksi kansalaisiin ja yrityksiin. Jälkimmäinen tutkii sen sijaan yksityisten toimijoiden välisiä oikeussuhteita. Nykyään moni oikeustieteen alalaji ei sijoitu täysin julkis- eikä yksityisoikeuteen, koska siinä on piirteitä kummastakin.

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi julkisoikeus
genetiivi julkisoikeuden
partitiivi julkisoikeutta
akkusatiivi julkisoikeus;
julkisoikeuden
sisäpaikallissijat
inessiivi julkisoikeudessa
elatiivi julkisoikeudesta
illatiivi julkisoikeuteen
ulkopaikallissijat
adessiivi julkisoikeudella
ablatiivi julkisoikeudelta
allatiivi julkisoikeudelle
muut sijamuodot
essiivi julkisoikeutena
translatiivi julkisoikeudeksi
abessiivi julkisoikeudetta
instruktiivi
komitatiivi julkisoikeuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo julkisoikeude-
vahva vartalo julkisoikeute-
konsonantti-
vartalo
julkisoikeut-

Etymologia muokkaa

yhdyssana sanoista julkinen ja oikeus

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Alakäsitteet muokkaa