Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

kerake (48)

  1. (fonetiikka) konsonantti

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈkerɑkeˣ/
  • tavutus: ke‧ra‧ke

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kerake kerakkeet
genetiivi kerakkeen kerakkeiden
kerakkeitten
partitiivi keraketta kerakkeita
akkusatiivi kerake;
kerakkeen
kerakkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi kerakkeessa kerakkeissa
elatiivi kerakkeesta kerakkeista
illatiivi kerakkeeseen kerakkeisiin
kerakkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kerakkeella kerakkeilla
ablatiivi kerakkeelta kerakkeilta
allatiivi kerakkeelle kerakkeille
muut sijamuodot
essiivi kerakkeena kerakkeina
translatiivi kerakkeeksi kerakkeiksi
abessiivi kerakkeetta kerakkeitta
instruktiivi kerakkein
komitatiivi kerakkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kerakkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
keraket-

Etymologia muokkaa

Elias Lönnrotin luoma uudissana, joka on ilmeisesti -ke-johdos kera-sanasta (’keralla soiva’; vrt. latinan consonans, ruotsin konsonant)[1]

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • kerake Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Raija Lehtinen: Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa ‑ke-johtimisista sanoista. Kielikello, 1991, nro 1. Artikkelin verkkoversio.