kiero
Suomi muokkaa
Adjektiivi muokkaa
kiero (1) (komparatiivi kierompi, superlatiivi kieroin) (taivutus[luo])
- ei suora, vääntynyt
- kavala, petollinen
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈkie̯ro/, [ˈk̟ie̞rø̞]
- tavutus: kie‧ro
Etymologia muokkaa
- samasta vartalosta, josta on johdettu myös kiertää ja kieriä. Sana on ensimmäisen kerran mainittu Olavi Elimaeuksen suomentamissa maanlain vahvistuskirjoissa 1610.[1]
Käännökset muokkaa
2. ihmisen luonteesta
|
Liittyvät sanat muokkaa
Johdokset muokkaa
- adverbit: kierosti
- substantiivit: kierous
- verbit: kieroilla, kierouttaa, kieroutua
Yhdyssanat muokkaa
Idiomit muokkaa
- katsoa kieroon
- (myös kuvaannollisesti) karsastaa
Aiheesta muualla muokkaa
- kiero Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 2004. Hakusanat kiero ja kieriä