Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

konsonantti (5)

Katso artikkeli Konsonantti Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
  1. (fonetiikka) äänne, jota äännettäessä ilmavirta ei pääse etenemään esteettä suun keskilinjalla
  2. kirjain, jota käytetään kuvaamaan ko. äänteitä
    Suomen kielen konsonantteja ovat b, c, d, f, g, h, j, k, l, m, n, (ŋ), p, r, s, š, t, v, z ja ž.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: [ˈko̞nso̞ˌnɑn̪t̪ːi]

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi konsonantti konsonantit
genetiivi konsonantin konsonanttien
(konsonanttein)
partitiivi konsonanttia konsonantteja
akkusatiivi konsonantti;
konsonantin
konsonantit
sisäpaikallissijat
inessiivi konsonantissa konsonanteissa
elatiivi konsonantista konsonanteista
illatiivi konsonanttiin konsonantteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi konsonantilla konsonanteilla
ablatiivi konsonantilta konsonanteilta
allatiivi konsonantille konsonanteille
muut sijamuodot
essiivi konsonanttina konsonantteina
translatiivi konsonantiksi konsonanteiksi
abessiivi konsonantitta konsonanteitta
instruktiivi konsonantein
komitatiivi konsonantteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo konsonanti-
vahva vartalo konsonantti-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

  • latinan con- ’kanssa, kera’ + sonans ’kuuluva’

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Vieruskäsitteet muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

kaksoiskonsonantti, konsonanttikirjoitus, konsonanttivartalo, konsonanttiyhtymä

Aiheesta muualla muokkaa