Katso myös: Luhta

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

luhta (10-F)[1]

 
Luhta
  1. (maatalous) luhtaniitty, avoluhta; rantaniitty, jolle joki tai järvi joskus tulvii
  2. tulvavaikutteinen suo, joka sijaitsee vesistön läheisyydessä

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈluht̪ɑ/
  • tavutus: luh‧ta

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi luhta luhdat
genetiivi luhdan luhtien
(luhtain)
partitiivi luhtaa luhtia
akkusatiivi luhta;
luhdan
luhdat
sisäpaikallissijat
inessiivi luhdassa luhdissa
elatiivi luhdasta luhdista
illatiivi luhtaan luhtiin
ulkopaikallissijat
adessiivi luhdalla luhdilla
ablatiivi luhdalta luhdilta
allatiivi luhdalle luhdille
muut sijamuodot
essiivi luhtana luhtina
translatiivi luhdaksi luhdiksi
abessiivi luhdatta luhditta
instruktiivi luhdin
komitatiivi luhtine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo luhda-
vahva vartalo luhta-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

balttilainen laina[2]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

luhtahuitti, luhtakaali, luhtakana, luhtakerttunen, luhtakärpänen, luhtaniitty, luhtarentukka, luhtasirkka

Aiheesta muualla muokkaa

  • luhta Kielitoimiston sanakirjassa
  • luhta Tieteen termipankissa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10-F
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 353. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.