Katso myös: Normi

Suomi muokkaa

Adjektiivi muokkaa

normi

  1. (puhekieltä) normaali
    se oli ihan normi

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈnormi/
  • tavutus: nor‧mi

Substantiivi muokkaa

normi (5)[1]

  1. sääntö, määräys, ohje, periaate, malli
  2. yhteiskunnalliset käyttäytymissäännöt; käskyt, kiellot, luvat, velvollisuudet ja lait
  3. yhteisön jäseniä ohjaava vuorovaikutuksen muoto
  4. keskimääräinen moraalikäsitys
  5. yhteisön yleisimpien perinteiden kokonaisuus
  6. (matematiikka) kuvaus, joka asettaa jokaista lineaariavaruuden alkiota vastaamaan reaaliluvun, yleisimmin pituuden vektoriavaruuden vektoreille

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi normi normit
genetiivi normin normien
(normein)
partitiivi normia normeja
akkusatiivi normi;
normin
normit
sisäpaikallissijat
inessiivi normissa normeissa
elatiivi normista normeista
illatiivi normiin normeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi normilla normeilla
ablatiivi normilta normeilta
allatiivi normille normeille
muut sijamuodot
essiivi normina normeina
translatiivi normiksi normeiksi
abessiivi normitta normeitta
instruktiivi normein
komitatiivi normeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo normi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

arvostelunormi, käyttäytymisnormi, moraalinormi, normijärjestelmä, normipaine, normipalkka, normisidonnaisuus, oikeusnormi, riittävyysnormi, tuotantonormi, työnormi

Kroaatti muokkaa

Substantiivi muokkaa

normi

  1. (taivutusmuoto) yksikön datiivi sanasta norma
  2. (taivutusmuoto) yksikön lokatiivi sanasta norma
  3. (taivutusmuoto) monikon genetiivi sanasta norma

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5