Katso myös: Nuora

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

nuora (10)

  1. naru

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈnuo̯rɑ/
  • tavutus: nuo‧ra

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi nuora nuorat
genetiivi nuoran nuorien
(nuorain)
partitiivi nuoraa nuoria
akkusatiivi nuora;
nuoran
nuorat
sisäpaikallissijat
inessiivi nuorassa nuorissa
elatiivi nuorasta nuorista
illatiivi nuoraan nuoriin
ulkopaikallissijat
adessiivi nuoralla nuorilla
ablatiivi nuoralta nuorilta
allatiivi nuoralle nuorille
muut sijamuodot
essiivi nuorana nuorina
translatiivi nuoraksi nuoriksi
abessiivi nuoratta nuoritta
instruktiivi nuorin
komitatiivi nuorine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo nuora-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

hirttonuora, hyppynuora, kurenuora, napanuora, nuorakeinu, nuorakeramiikka, nuorallakävely, nuorallatanssi, nuorallatanssija, ohjenuora, pellinnuora, pyykkinuora, talutusnuora

Aiheesta muualla muokkaa

  • nuora Kielitoimiston sanakirjassa

Italia muokkaa

Substantiivi muokkaa

nuora f. (monikko nuore)

  1. miniä

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.