Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

onnellisuus (40)

  1. (filosofia), (psykologia) mittapuu, jolla ihminen arvioi myönteisesti elämänsä laadun tarkastellessaan elämäänsä kokonaisuudessaan

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈonːelˌlisuːs/
  • tavutus: on‧nel‧li‧suus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi onnellisuus onnellisuudet
genetiivi onnellisuuden onnellisuuksien
partitiivi onnellisuutta onnellisuuksia
akkusatiivi onnellisuus;
onnellisuuden
onnellisuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi onnellisuudessa onnellisuuksissa
elatiivi onnellisuudesta onnellisuuksista
illatiivi onnellisuuteen onnellisuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi onnellisuudella onnellisuuksilla
ablatiivi onnellisuudelta onnellisuuksilta
allatiivi onnellisuudelle onnellisuuksille
muut sijamuodot
essiivi onnellisuutena onnellisuuksina
translatiivi onnellisuudeksi onnellisuuksiksi
abessiivi onnellisuudetta onnellisuuksitta
instruktiivi onnellisuuksin
komitatiivi onnellisuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo onnellisuude-
vahva vartalo onnellisuute-
konsonantti-
vartalo
onnellisuut-

Etymologia muokkaa

sanan onnellinen vartalosta onnellis- ja suffiksista -uus

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

onnellisuuspilleri

Aiheesta muualla muokkaa