Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

penikka (14-A)[1]

  1. (etenkin koiran) pentu, poikanen
  2. (halventava) kakara

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈpenikːɑ/
  • tavutus: pe‧nik‧ka

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi penikka penikat
genetiivi penikan penikoiden
penikoitten
penikkojen
(penikkain)
partitiivi penikkaa penikoita
penikkoja
akkusatiivi penikka;
penikan
penikat
sisäpaikallissijat
inessiivi penikassa penikoissa
elatiivi penikasta penikoista
illatiivi penikkaan penikkoihin
penikoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi penikalla penikoilla
ablatiivi penikalta penikoilta
allatiivi penikalle penikoille
muut sijamuodot
essiivi penikkana penikkoina
penikoina
translatiivi penikaksi penikoiksi
abessiivi penikatta penikoitta
instruktiivi penikoin
komitatiivi penikoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo penika-
vahva vartalo penikka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

huoranpenikka, karhunpenikka, kissanpenikka, koiranpenikka, penikkatauti

Aiheesta muualla muokkaa

  • penikka Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 14-A