Wikipedia
Katso artikkeli Puhelu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

puhelu (2)[1]

  1. kahden puhelimen välinen puheyhteys
  2. puhelemisen toteutus
    Monilta puhelu käy huonosti nenätysten, mutta kännykässä se onkin eri juttu.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈpuhelu/
  • tavutus: pu‧he‧lu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi puhelu puhelut
genetiivi puhelun puhelujen
puheluiden
puheluitten
partitiivi puhelua puheluita
puheluja
akkusatiivi puhelu;
puhelun
puhelut
sisäpaikallissijat
inessiivi puhelussa puheluissa
elatiivi puhelusta puheluista
illatiivi puheluun puheluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi puhelulla puheluilla
ablatiivi puhelulta puheluilta
allatiivi puhelulle puheluille
muut sijamuodot
essiivi puheluna puheluina
translatiivi puheluksi puheluiksi
abessiivi puhelutta puheluitta
instruktiivi puheluin
komitatiivi puheluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo puhelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

aikapuhelu, henkilöpuhelu, hätäpuhelu, kaksinpuhelu, kaukopuhelu, kotimaanpuhelu, lähipuhelu, matkapuhelu, neuvottelupuhelu, paikallispuhelu, puheluaika, puhelujakso, puhelukortti, puheluluokka, puhelumaksu, puhelunlaskentasykäys, puhelunlaskija, puhelunvälittäjä, puhelunvälitys, puhelupaikka, puhelupalvelu, puheluputki, puhelusarja, radiopuhelu, satelliittipuhelu, ulkolinjapuhelu, ulkomaanpuhelu, vastapuhelu, verkkoryhmäpuelu, verkkoryhmäpuhelu, virkapuhelu, vuoropuhelu, välipuhelu, yksinpuhelu, yksityispuhelu

Aiheesta muualla muokkaa

  • puhelu Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2