Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

puhetapa (9-E)

  1. tapa puhua
    Helsinkiläisten puhetapa on ärsyttänyt jo 1860-luvulta lähtien – tutkija: "Jokainen syntyperäinen helsinkiläinen tunnistaa ilmiön" (helsinginuutiset.fi)
    Valehtelu, luistaminen tehtävistä, muu lusmuilu ja röyhkeä puhetapa ovat tätä päivää koulussa. (vauva.fi)

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈpuheˌt̪ɑpɑ/
  • tavutus: pu‧he‧ta‧pa

Etymologia muokkaa

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi puhetapa puhetavat
genetiivi puhetavan puhetapojen
(puhetapain)
partitiivi puhetapaa puhetapoja
akkusatiivi puhetapa;
puhetavan
puhetavat
sisäpaikallissijat
inessiivi puhetavassa puhetavoissa
elatiivi puhetavasta puhetavoista
illatiivi puhetapaan puhetapoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi puhetavalla puhetavoilla
ablatiivi puhetavalta puhetavoilta
allatiivi puhetavalle puhetavoille
muut sijamuodot
essiivi puhetapana puhetapoina
translatiivi puhetavaksi puhetavoiksi
abessiivi puhetavatta puhetavoitta
instruktiivi puhetavoin
komitatiivi puhetapoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo puhetava-
vahva vartalo puhetapa-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa