Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

putka (10)[1]

  1. lyhytaikaista henkilön talteenottoa varten tarkoitettu, usein poliisiasemalla sijaitseva säilö
  2. (puhekieltä) kioski; myyntikoju
    Meni putkalle särpimään pilsneriä.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈput̪kɑ/
  • tavutus: put‧ka

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi putka putkat
genetiivi putkan putkien
(putkain)
partitiivi putkaa putkia
akkusatiivi putka;
putkan
putkat
sisäpaikallissijat
inessiivi putkassa putkissa
elatiivi putkasta putkista
illatiivi putkaan putkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi putkalla putkilla
ablatiivi putkalta putkilta
allatiivi putkalle putkille
muut sijamuodot
essiivi putkana putkina
translatiivi putkaksi putkiksi
abessiivi putkatta putkitta
instruktiivi putkin
komitatiivi putkine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo putka-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

kusiputka, putkakuolema, putkarangaistus ruokaputka, työkaluputka

Aiheesta muualla muokkaa

  • putka Kielitoimiston sanakirjassa

Viro muokkaa

Substantiivi muokkaa

putka (gen. putka, part. putkat)

  1. koju, koppero, koppi
  2. myyntikoju
  3. putka

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10