Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ruokailu (2)[1]

  1. ateriointi
  2. tilaisuus tai tapahtuma ruokailemista varten
    Kouluissa pitäisi oppilaita velvoittaa ruokailuun osallistumiseen.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈruo̯kɑi̯lu/
  • tavutus: ruo‧kai‧lu

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ruokailu ruokailut
genetiivi ruokailun ruokailujen
ruokailuiden
ruokailuitten
partitiivi ruokailua ruokailuita
ruokailuja
akkusatiivi ruokailu;
ruokailun
ruokailut
sisäpaikallissijat
inessiivi ruokailussa ruokailuissa
elatiivi ruokailusta ruokailuista
illatiivi ruokailuun ruokailuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ruokailulla ruokailuilla
ablatiivi ruokailulta ruokailuilta
allatiivi ruokailulle ruokailuille
muut sijamuodot
essiivi ruokailuna ruokailuina
translatiivi ruokailuksi ruokailuiksi
abessiivi ruokailutta ruokailuitta
instruktiivi ruokailuin
komitatiivi ruokailuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ruokailu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Yhdyssanat muokkaa

joukkoruokailu, kouluruokailu, ruokailuaika, ruokailuhuone, ruokailunurkkaus, ruokailuryhmä, ruokailusyvennys, ruokailutauko, ruokailutila, ruokailutottumus, ruokailuväline, sormiruokailu

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2