Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ruoste (48)

  1. hapettunut eli oksidoitunut rauta
  2. (kasvitiede) eräs kasvien sienitauti

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈruo̯st̪eˣ/
  • tavutus: ruos‧te

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ruoste ruosteet
genetiivi ruosteen ruosteiden
ruosteitten
partitiivi ruostetta ruosteita
akkusatiivi ruoste;
ruosteen
ruosteet
sisäpaikallissijat
inessiivi ruosteessa ruosteissa
elatiivi ruosteesta ruosteista
illatiivi ruosteeseen ruosteisiin
ruosteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ruosteella ruosteilla
ablatiivi ruosteelta ruosteilta
allatiivi ruosteelle ruosteille
muut sijamuodot
essiivi ruosteena ruosteina
translatiivi ruosteeksi ruosteiksi
abessiivi ruosteetta ruosteitta
instruktiivi ruostein
komitatiivi ruosteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ruostee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
ruostet-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

kultaruoste, kupariruoste, ruosteenesto, ruosteenpoiste, ruosteenruskea, ruostekerros, ruostekerrostuma, ruostemaa, ruostepilkku, ruostesieni, ruostesorsa, ruostesuojaus, ruostetäplä, ruostevapaa, ruostevaurio, valkoruoste

Idiomit muokkaa

  • olla taidot ruosteessa

Aiheesta muualla muokkaa

  • ruoste Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.