sointu
 |
Suomi muokkaa
Substantiivi muokkaa
sointu (1)
- (musiikki) harmonia
- (musiikki) sävelten samanaikaisen soinnin yhteisvaikutuksena syntyvä äänivaikutelma, yhteissointi
Ääntäminen muokkaa
- IPA: /ˈsoi̯nt̪u/
- tavutus: soin‧tu
Taivutus muokkaa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | sointu | soinnut |
| genetiivi | soinnun | sointujen |
| partitiivi | sointua | sointuja |
| akkusatiivi | sointu; soinnun |
soinnut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | soinnussa | soinnuissa |
| elatiivi | soinnusta | soinnuista |
| illatiivi | sointuun | sointuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | soinnulla | soinnuilla |
| ablatiivi | soinnulta | soinnuilta |
| allatiivi | soinnulle | soinnuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | sointuna | sointuina |
| translatiivi | soinnuksi | soinnuiksi |
| abessiivi | soinnutta | soinnuitta |
| instruktiivi | – | soinnuin |
| komitatiivi | – | sointuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | soinnu- | |
| vahva vartalo | sointu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia muokkaa
Sana on Kaarle Aksel Gottlundin 1828 käyttöön ottama uudissana.[1] Vrt. sointi, sointua.
Käännökset muokkaa
1. harmonia
|
Ks. harmonia |
Liittyvät sanat muokkaa
Johdokset muokkaa
- adjektiivit: soinnukas, soinnullinen, soinnuton, sointuinen, sointuisa
- verbit: soinnuttaa
Yhdyssanat muokkaa
alkusointu, duurisointu, epäsointu, huippusointu, kolmisointu, kuusisointu, loppusointu, mollisointu, murtosointu, muunnesointu, noonisointu, perussointu, riitasointu, sekstisointu, septimisointu, sisäsointu, sointuanalyysi, sointukulku, sointuoppi, sointurakenne, sopusointu, tredesiimisointu, viisisointu, voimasointu, vokaalisointu
Aiheesta muualla muokkaa
- sointu Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet muokkaa
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1174. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.