Katso myös: Tina, TINA
Wikipedia
Katso artikkeli Tina Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa

Alkuaineet
indiumtinaantimoni
InSnSb
 


Substantiivi muokkaa

tina (9)

  1. metallinen alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Sn.

Ääntäminen muokkaa

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tina tinat
genetiivi tinan tinojen
(tinain)
partitiivi tinaa tinoja
akkusatiivi tina;
tinan
tinat
sisäpaikallissijat
inessiivi tinassa tinoissa
elatiivi tinasta tinoista
illatiivi tinaan tinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tinalla tinoilla
ablatiivi tinalta tinoilta
allatiivi tinalle tinoille
muut sijamuodot
essiivi tinana tinoina
translatiivi tinaksi tinoiksi
abessiivi tinatta tinoitta
instruktiivi tinoin
komitatiivi tinoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tina-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

juotostina, juottotina, lehtitina, tina-astia, tinaesine, tinaharkko, tinajuote, tinajuotos, tinajäkälä, tinakannu, tinakauha, tinalasite, tinalasitus, tinalautanen, tinamalmi, tinanappi, tinanvalanta, tinanvalu, tinapaperi, tinapilli, tinasotamies, tinasotilas, tinatuoppi, tinayhdiste, uudenvuodentina

Anagrammit muokkaa

anti, tain

Idiomit muokkaa

  • olla tinassa - olla juovuksissa.

Aiheesta muualla muokkaa

  • tina Kielitoimiston sanakirjassa
  • tina Tieteen termipankissa

Espanja muokkaa

Substantiivi muokkaa

tina f.

  1. allas
  2. kylpyamme

Liittyvät sanat muokkaa

Synonyymit muokkaa

Idiomit muokkaa

  • papel de tina – käsintehty paperi

Viro muokkaa

Substantiivi muokkaa

tina

  1. tina

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.