Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

tolkku (1-A)

  1. järkevyys, järki, mielekkyys
    Ei tuossa ole mitään tolkkua.
    Kyllä joka asiassa sentään joku tolkku pitää olla!
  2. tajunta, tajuissaan oleminen, vastakohtana tajuttomuudelle
    Siinä voi äkkiä olla tolkku pois.

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈt̪olkːu/
  • tavutus: tolk‧ku

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tolkku tolkut
genetiivi tolkun tolkkujen
partitiivi tolkkua tolkkuja
akkusatiivi tolkku;
tolkun
tolkut
sisäpaikallissijat
inessiivi tolkussa tolkuissa
elatiivi tolkusta tolkuista
illatiivi tolkkuun tolkkuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tolkulla tolkuilla
ablatiivi tolkulta tolkuilta
allatiivi tolkulle tolkuille
muut sijamuodot
essiivi tolkkuna tolkkuina
translatiivi tolkuksi tolkuiksi
abessiivi tolkutta tolkuitta
instruktiivi tolkuin
komitatiivi tolkkuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tolku-
vahva vartalo tolkku-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

venäjän sanasta толк (tolk) ’järki’[1][2][3]

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

  • tolkku Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 367. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  2. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.
  3. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X. Hakusana tolkku.