Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

yksilö (2)

  1. (biologia) populaatioon tai lajiin kuuluva sen yksittäinen us. muista suhteellisesti riippumaton edustaja, yksittäinen organismi
    Suurimmat yksilöt voivat painaa kymmenen kiloa.
  2. yksittäinen henkilö
    Opettaja yrittää suhtautua oppilaisiinsa yksilöinä.
    Yksilö voi tuntea olonsa yksinäiseksi myös joukossa.
    Demokratiassa kunkin yksilön vapaus on sidoksissa hänen vastuuseensa.
    henkisesti sairas yksilö

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈyksilø/
  • tavutus: yk‧si‧lö

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi yksilö yksilöt
genetiivi yksilön yksilöjen
yksilöiden
yksilöitten
partitiivi yksilöä yksilöitä
yksilöjä
akkusatiivi yksilö;
yksilön
yksilöt
sisäpaikallissijat
inessiivi yksilössä yksilöissä
elatiivi yksilöstä yksilöistä
illatiivi yksilöön yksilöihin
ulkopaikallissijat
adessiivi yksilöllä yksilöillä
ablatiivi yksilöltä yksilöiltä
allatiivi yksilölle yksilöille
muut sijamuodot
essiivi yksilönä yksilöinä
translatiivi yksilöksi yksilöiksi
abessiivi yksilöttä yksilöittä
instruktiivi yksilöin
komitatiivi yksilöine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo yksilö-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia muokkaa

Volmari Kilpisen luoma uudissana[1]

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Johdokset muokkaa
Yhdyssanat muokkaa

eläinyksilö, ihmisyksilö, kasviyksilö, poikkeusyksilö, vaikuttajayksilö, valioyksilö, yksilöase, yksilökeskeisyys, yksilökäsite, yksilölaji, yksilöluku, yksilömäärä, yksilönkehitys, yksilönpalvonta, yksilönumero, yksilönvapaus, yksilöolio, yksilöoppi, yksilöpelaaja, yksilöpeli, yksilöpsykologia, yksilörunsaus, yksilöryhmä, yksilötaso, yksilöterapia, yksilöuuni, yksilövakuutus, yksilövalinta

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).