Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

yksityisoikeus (40) (ei monikkoa)

  1. (oikeustiede) oikeustieteen klassisessa jaottelussa toinen haara, joka tutkii yksityisoikeudellisten toimijoiden (luonnollisten henkilöiden ja yksityista valtaa käyttävien oikeushenkilöiden) välisiä oikeussuhteita
    Klassisessa jaottelussa oikeus erotellaan julkisoikeuteen ja yksityisoikeuteen, koska ensimmäinen tutkii maan sisällä julkista valtaa käyttävien eli esimerkiksi valtion ja kuntien oikeussuhteita yksityisiin toimijoihin eli esimerkiksi kansalaisiin ja yrityksiin. Jälkimmäinen tutkii sen sijaan yksityisten toimijoiden välisiä oikeussuhteita. Nykyään moni oikeustieteen alalaji ei sijoitu täysin julkis- eikä yksityisoikeuteen, koska siinä on piirteitä kummastakin.

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi yksityisoikeus
genetiivi yksityisoikeuden
partitiivi yksityisoikeutta
akkusatiivi yksityisoikeus;
yksityisoikeuden
sisäpaikallissijat
inessiivi yksityisoikeudessa
elatiivi yksityisoikeudesta
illatiivi yksityisoikeuteen
ulkopaikallissijat
adessiivi yksityisoikeudella
ablatiivi yksityisoikeudelta
allatiivi yksityisoikeudelle
muut sijamuodot
essiivi yksityisoikeutena
translatiivi yksityisoikeudeksi
abessiivi yksityisoikeudetta
instruktiivi
komitatiivi yksityisoikeuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo yksityisoikeude-
vahva vartalo yksityisoikeute-
konsonantti-
vartalo
yksityisoikeut-

Etymologia muokkaa

yhdyssana sanoista yksityinen ja oikeus

Käännökset muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Alakäsitteet muokkaa