Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

aivoitus (39)

  1. (arkikieltä) (varsinkin salamyhkäinen tai omaperäinen) ajatus, idea, keksintö, aie, aikomus

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈɑi̯ʋoi̯t̪us/
  • tavutus: ai‧voi‧tus

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aivoitus aivoitukset
genetiivi aivoituksen aivoitusten
aivoituksien
partitiivi aivoitusta aivoituksia
akkusatiivi aivoitus;
aivoituksen
aivoitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi aivoituksessa aivoituksissa
elatiivi aivoituksesta aivoituksista
illatiivi aivoitukseen aivoituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi aivoituksella aivoituksilla
ablatiivi aivoitukselta aivoituksilta
allatiivi aivoitukselle aivoituksille
muut sijamuodot
essiivi aivoituksena aivoituksina
translatiivi aivoitukseksi aivoituksiksi
abessiivi aivoituksetta aivoituksitta
instruktiivi aivoituksin
komitatiivi aivoituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aivoitukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
aivoitus-

Etymologia muokkaa

Liittyvät sanat muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 347. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.