erhärteten

Saksa

Verbi

erhärteten

(taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin monikon 1. persoonan muoto verbistä erhärten
(taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin monikon 3. persoonan muoto verbistä erhärten
(taivutusmuoto) konjunktiivin imperfektin monikon 1. persoonan muoto verbistä erhärten
(taivutusmuoto) konjunktiivin imperfektin monikon 3. persoonan muoto verbistä erhärten
(taivutusmuoto) yksikön maskuliinin vahva akkusatiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön maskuliinin vahva genetiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön maskuliinin heikko akkusatiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön maskuliinin heikko datiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön maskuliinin heikko genetiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön feminiinin heikko datiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön feminiinin heikko genetiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön neutrin vahva genetiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön neutrin heikko datiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) yksikön neutrin heikko genetiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) monikon datiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) monikon heikko nominatiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) monikon heikko akkusatiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)
(taivutusmuoto) monikon heikko genetiivimuoto sanasta erhärtet (joka on partisiipin perfekti sanasta erhärten)