Katso myös: erő

Substantiivi

muokkaa

ero (1)

  1. se, miten jokin poikkeaa toisesta
    Minusta niillä ei ole mitään eroa.
    Sukupuolten välillä on monia eroja.
  2. erilleen lähtö
    En kestäisi pitkää eroa kotimaastani.
    EU-ero, euroero
  3. ihmissuhteen päättyminen, avioero
    Matille ja Maijalle tuli hiljan ero.
  4. viran tai aseman jättäminen
  5. (matematiikka) erotus
    Mitta-arvojen ero oli suuri.
  6. erillään olo, erossaolo
    Kissa ja koira ovat erossa toisistaan.
  7. etäisyys, välimatka
    Sillä ja sillä on eroa 1 metri.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈero/, [ˈe̞ro̞]
  • tavutus: e‧ro

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ero erot
genetiivi eron erojen
partitiivi eroa eroja
akkusatiivi ero;
eron
erot
sisäpaikallissijat
inessiivi erossa eroissa
elatiivi erosta eroista
illatiivi eroon eroihin
ulkopaikallissijat
adessiivi erolla eroilla
ablatiivi erolta eroilta
allatiivi erolle eroille
muut sijamuodot
essiivi erona eroina
translatiivi eroksi eroiksi
abessiivi erotta eroitta
instruktiivi eroin
komitatiivi eroine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ero-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Johdokset
muokkaa
Synonyymit
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

aikaero, aste-ero, asumusero, avioero, avoero, eroahdistus, eroanomus, erohakemus, erojuhla, erokirja, eronhetki, eronpyyntö, eropaperit, eroperuste, eroraha, erosija, erotodistus, erotuomari, erovuoro, hinnanero, hintaero, ikäero, joukkoero, jännite-ero, korkeusero, kurssiero, laatuero, luokkaero, lämpöero, maaliero, mielipide-ero, näkemysero, pesäero, pituusero, potentiaaliero, rakenne-ero, sukupuoliero, tasoero, tuloero, virkaero, vivahde-ero, voimakkuusero

Aiheesta muualla

muokkaa
  • ero Kielitoimiston sanakirjassa
  • ero Tieteen termipankissa
  • ero Suomen etymologisessa sanakirjassa
  • Artikkeli 504 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Esperanto

muokkaa

Substantiivi

muokkaa

ero (yks. akk. eron; mon. eroj, mon. akk. erojn)

  1. osanen

Substantiivi

muokkaa

ero (yksikön akkusatiivi eron; monikko eri, monikon akkusatiivi erin)

  1. aikakausi

Italia

muokkaa

ero

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä essere
    Da giovane ero più forte.