Substantiivi

muokkaa

hihna (9)

  1. tasalevyinen, tyyppillisesti nahasta tai kumista valmistettu, nauha

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈhihnɑ/, [ˈçiçnɑ]
  • tavutus: hih‧na

Taivutus

muokkaa
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi hihna hihnat
genetiivi hihnan hihnojen
(hihnain)
partitiivi hihnaa hihnoja
akkusatiivi hihna;
hihnan
hihnat
sisäpaikallissijat
inessiivi hihnassa hihnoissa
elatiivi hihnasta hihnoista
illatiivi hihnaan hihnoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi hihnalla hihnoilla
ablatiivi hihnalta hihnoilta
allatiivi hihnalle hihnoille
muut sijamuodot
essiivi hihnana hihnoina
translatiivi hihnaksi hihnoiksi
abessiivi hihnatta hihnoitta
instruktiivi hihnoin
komitatiivi hihnoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo hihna-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

muokkaa

balttilainen laina[1]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

hihna-avokas, hihnakenkä, hihnakuljetin, hihnapyörä, hihnavälitys, hiomahihna, häntähihna, jakohihna, jalustinhihna, kantohihna, kaulahihna, kiilahihna, kiväärinhihna, komentohihna, kuljetushihna, kumihihna, leukahihna, liukuhihna, nahkahihna, olkahihna, otsahihna, rannehihna, talutushihna, valjashihna, vyöhiha, vyöhihna

Aiheesta muualla

muokkaa
  • hihna Kielitoimiston sanakirjassa
  • hihna Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

Viitteet

muokkaa
  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 354. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.