Katso myös: Humala
Katso artikkeli Humala Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
Humala (Humulus lupulus)

Substantiivi

muokkaa

humala (11)

  1. hamppukasvien heimon monivuotinen köynnöskasvi (Humulus lupulus), yleinen oluen mauste, jona käytetään humalan emikukinnoista saatavaa humalajauhoa, (yleisesti) mikä tahansa humalien (Humulus) suvun kasvi
  2. humalatila, juopumus, alkoholin vaikutuksen alaisena olo, alkoholista johtuva myrkytystila
    Hän oli aivan humalassa.

Ääntäminen

muokkaa
  • IPA: /ˈhumɑlɑ/
  • tavutus: hu‧ma‧la

Etymologia

muokkaa

Laina kantagermaanista tai myöhemmästä muodosta. Ei kuitenkaan nykyruotsista. Kantagermaaniseksi alkumuodoksi on rekonstruoitu *ꭓumalan-. Edelleen turkkilaisista kielistä[1]. Vastineita lähisukukielissä ovat karjalan humala, vepsän humal, vatjan umala ja viron humal. Sanan vastineet lähisukukielissä tarkoittavat sekä kasvia että päihtymystilaa. Päihtymystilan nimitys on peräisin kasvinnimestä, mahdollisesti keskiajalta[1]. Kirjakielessä ensi kerran mainittu päihtymyksen merkityksessä 1702 Florinuksen sananlaskukokoelmassa.[2]

Käännökset

muokkaa

Liittyvät sanat

muokkaa

känni, päihde, päihtymys, pöhnä

Johdokset
muokkaa
Yhdyssanat
muokkaa

alkoholihumala, espanjanhumala, humalahakuinen, humalahakuisuus, humalajuominen, humalankäpy, humalanvieras, humalapäissään, humalasalko, humalatila, humalavieras, kuivahumala, laskuhumala, lääkehumala, maahumala, narkoosihumala, niittyhumala, nousuhumala, oluthumala, oopiumihumala, pillerihumala, sikahumala, sokerihumala, tinnerihumala, tukkihumala, umpihumala

Aiheesta muualla

muokkaa
  • humala Kielitoimiston sanakirjassa
  • humala Tieteen termipankissa
  • humala Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
  • Artikkeli 931 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Viitteet

muokkaa
  1. 1,0 1,1 Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011
  2. Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 186. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.