Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Humala


SuomiMuokkaa

Katso artikkeli Humala Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
 
Humala (Humulus lupulus)

SubstantiiviMuokkaa

humala (11)

  1. hamppukasvien heimon monivuotinen köynnöskasvi (Humulus lupulus), yleinen oluen mauste, jona käytetään humalan emikukinnoista saatavaa humalajauhoa, (yleisesti) mikä tahansa humalien (Humulus) suvun kasvi
  2. humalatila, juopumus, alkoholin vaikutuksen alaisena olo, alkoholista johtuva myrkytystila
    Hän oli aivan humalassa.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈhumɑlɑ/
  • tavutus: hu‧ma‧la

EtymologiaMuokkaa

Laina kantagermaanista tai myöhemmästä muodosta. Ei kuitenkaan nykyruotsista. Kantagermaaniseksi alkumuodoksi on rekonstruoitu *ꭓumalan-. Edelleen turkkilaisista kielistä[1]. Vastineita lähisukukielissä ovat karjalan humala, vepsän humal, vatjan umala ja viron humal. Sanan vastineet lähisukukielissä tarkoittavat sekä kasvia että päihtymystilaa. Päihtymystilan nimitys on peräisin kasvinnimestä, mahdollisesti keskiajalta[1]. Kirjakielessä ensi kerran mainittu päihtymyksen merkityksessä 1702 Florinuksen sananlaskukokoelmassa.[2]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

JohdoksetMuokkaa
YhdyssanatMuokkaa

alkoholihumala, humalahakuinen, humalahakuisuus, humalajuominen, humalankäpy, humalanvieras, humalapäissään, humalasalko, humalatila, laskuhumala, lääkehumala, maahumala, narkoosihumala, niittyhumala, nousuhumala, oluthumala, oopiumihumala, pillerihumala, sikahumala, sokerihumala, tinnerihumala, tukkihumala, umpihumala

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • humala Kielitoimiston sanakirjassa
  • humala Tieteen termipankissa
  • humala Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

ViitteetMuokkaa

  1. 1,0 1,1 Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011
  2. Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 186. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.