kaakko

Katso myös: Kaakko

Katso artikkeli Kaakko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi muokkaa


luode	pohjoinen	koillinen
länsi		itä
lounas	etelä	kaakko

Substantiivi muokkaa

kaakko (1-A)

väli-ilmansuunta idän ja etelän välissä
suunta oikealla alhaalla, lähinnä erinäisten säädinten asetuksista
Nappulat kaakkoon! (= äänenvoimakkuus tms. täysille)

Ääntäminen muokkaa

IPA: /ˈkɑːkːo/
tavutus: kaak‧ko

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kaakko	kaakot
genetiivi	kaakon	kaakkojen
partitiivi	kaakkoa	kaakkoja
akkusatiivi	kaakko; kaakon	kaakot
sisäpaikallissijat
inessiivi	kaakossa	kaakoissa
elatiivi	kaakosta	kaakoista
illatiivi	kaakkoon	kaakkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kaakolla	kaakoilla
ablatiivi	kaakolta	kaakoilta
allatiivi	kaakolle	kaakoille
muut sijamuodot
essiivi	kaakkona	kaakkoina
translatiivi	kaakoksi	kaakoiksi
abessiivi	kaakotta	kaakoitta
instruktiivi	–	kaakoin
komitatiivi	–	kaakkoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	kaako-
vahva vartalo	kaakko-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia muokkaa

Kaakko-sanaa vastaa viron kielessä kagu. Sana on yhdistetty linnunnimeen kaakkuri eli kaakko, kaakkolintu. Ilmansuuntana kaakko alkoi merkitä sitä ilmansuuntaa, josta muuttolinnut palasivat. ^[1]