SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

keitin (33-C)

  1. laite joka keittää
    vedenkeitin, kahvinkeitin

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈkei̯t̪in/
  • tavutus: kei‧tin

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi keitin keittimet
genetiivi keittimen keittimien
keitinten
partitiivi keitintä keittimiä
akkusatiivi keitin;
keittimen
keittimet
sisäpaikallissijat
inessiivi keittimessä keittimissä
elatiivi keittimestä keittimistä
illatiivi keittimeen keittimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi keittimellä keittimillä
ablatiivi keittimeltä keittimiltä
allatiivi keittimelle keittimille
muut sijamuodot
essiivi keittimenä
(keitinnä)
keittiminä
translatiivi keittimeksi keittimiksi
abessiivi keittimettä keittimittä
instruktiivi keittimin
komitatiivi keittimine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo keittime-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
keitin-

EtymologiaMuokkaa

Antero Wareliuksen käyttöön ottama uudissana[1]

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

kahvinkeitin, retkikeitin, vedenkeitin

VerbiMuokkaa

keitin

  1. (taivutusmuoto) imperfektin yksikön ensimmäisen persoonan muoto verbistä keittää

ViitteetMuokkaa

  1. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.