SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

lauma (9)

  1. eläinten, erityisesti maanisäkkäiden joukko
  2. (halventava) ihmisjoukko
  3. seurakunta, papin johtamat uskovaiset

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈlɑu̯mɑ/
  • tavutus: lau‧ma

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi lauma laumat
genetiivi lauman laumojen
(laumain)
partitiivi laumaa laumoja
akkusatiivi lauma;
lauman
laumat
sisäpaikallissijat
inessiivi laumassa laumoissa
elatiivi laumasta laumoista
illatiivi laumaan laumoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi laumalla laumoilla
ablatiivi laumalta laumoilta
allatiivi laumalle laumoille
muut sijamuodot
essiivi laumana laumoina
translatiivi laumaksi laumoiksi
abessiivi laumatta laumoitta
instruktiivi laumoin
komitatiivi laumoine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

vanha germaaninen laina[1]

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

kanalauma, karjalauma, koiralauma, lammaslauma, lapsilauma, laumaeläin, laumahenki, laumaihminen, laumaimmuniteetti, laumaliike, laumaolento, laumasielu, laumasuoja, laumavaisto, porolauma, puhvelilauma, sikalauma, sikolauma, sopulilauma, susilauma, turistilauma, vuohilauma

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • lauma Kielitoimiston sanakirjassa
  • lauma Tieteen termipankissa

ViitteetMuokkaa

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.