mokaa

Suomi

Substantiivi

mokaa

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta moka

Verbi

mokaa

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä mokata

   Jos hän mokaa, niin se on sitten siinä. (Iltalehti)

2. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä mokata

   On tärkeää, että netissä ei mokaa ja vaaranna tietokonettaan tai omia tietojaan. (Turun Sanomat)

3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä mokata

   Mokaa, niin lapsesi yrittää kovemmin. (Iltalehti)

4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä mokata

   Älä nyt mokaa tätä kellojen siirtelyn lopettamista. (Etelä-Suomen Sanomat)