penätä (73) (taivutus[luo])
- tivata, tiukata
- inttää, väittää
- IPA: /ˈpenæt̪æˣ/
- tavutus: pe‧nä‧tä
- Verbin vartalon alkuperää ei tunneta. Sanan ainoa vastine suomen sukukielissä on karjalan penie, oikutella, vikuroida. Tämäkään yleensä hevosen käyttäytymisen kuvaamiseen käytetty vastine ei ole kovin samanasuinen. Penätä-sanaa on käytetty suomen itämurteissa ja sen kirjakielinen ensiesiintymä löytyykin itämurteita kirjoituksissaan suosineesta sanomalehdestä Turun Viikko-Sanomista vuodelta 1820.[1]
Aiheesta muualla
muokkaa
- penätä Kielitoimiston sanakirjassa
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 900. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
