SuomiMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

putka (10)[1]

  1. lyhytaikaista henkilön talteenottoa varten tarkoitettu, usein poliisiasemalla sijaitseva säilö
  2. (puhekieltä) kioski; myyntikoju
    Meni putkalle särpimään pilsneriä.

ÄäntäminenMuokkaa

  • IPA: /ˈput̪kɑ/
  • tavutus: put‧ka

TaivutusMuokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi putka putkat
genetiivi putkan putkien
(putkain)
partitiivi putkaa putkia
akkusatiivi putka;
putkan
putkat
sisäpaikallissijat
inessiivi putkassa putkissa
elatiivi putkasta putkista
illatiivi putkaan putkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi putkalla putkilla
ablatiivi putkalta putkilta
allatiivi putkalle putkille
muut sijamuodot
essiivi putkana putkina
translatiivi putkaksi putkiksi
abessiivi putkatta putkitta
instruktiivi putkin
komitatiivi putkine-
+ omistusliite

EtymologiaMuokkaa

KäännöksetMuokkaa

Liittyvät sanatMuokkaa

YhdyssanatMuokkaa

kusiputka, putkakuolema, putkarangaistus ruokaputka, työkaluputka

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • putka Kielitoimiston sanakirjassa

ViroMuokkaa

SubstantiiviMuokkaa

putka (gen. putka, part. putkat)

  1. koju, koppero, koppi
  2. myyntikoju
  3. putka

Liittyvät sanatMuokkaa

SynonyymitMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10