Suomi muokkaa

Substantiivi muokkaa

ranko (1-G)

  1. ranka, kaadettu ja karsittu pienen puun runko tai latvus
  2. luuranko
    Järjestelmällisesti hän noukki laukkuunsa koko rangon tarkkaillen, että kaikki osat tulivat mukaan. (Veijo Meri: Manillaköysi: ja kahdeksan novellia sodasta ja sotilaselämästä)

Ääntäminen muokkaa

  • IPA: /ˈrɑŋko/
  • tavutus: ran‧ko

Taivutus muokkaa

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ranko rangot
genetiivi rangon rankojen
partitiivi rankoa rankoja
akkusatiivi ranko;
rangon
rangot
sisäpaikallissijat
inessiivi rangossa rangoissa
elatiivi rangosta rangoista
illatiivi rankoon rankoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rangolla rangoilla
ablatiivi rangolta rangoilta
allatiivi rangolle rangoille
muut sijamuodot
essiivi rankona rankoina
translatiivi rangoksi rangoiksi
abessiivi rangotta rangoitta
instruktiivi rangoin
komitatiivi rankoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo rango-
vahva vartalo ranko-
konsonantti-
vartalo
-